15. toukokuuta on olkihattupäivä, jolloin kuumista ja tukalista huopahatuista siirrytään keveisiin, olkisiin kesähattuihin. Tänään siis olkihatut keikkumaan!

Kelit näyttävät lämpenevän ja aurinkokin paistaa lähes joka päivä täällä Tampereella (ei Hervannassa, tosin).

Kevään ja tulevan kesän inspiroimana olen alkanut suunnitella lämpimän vuodenajan vaatekaappia. Sen tueksi olen tihrustellut tietokoneen näytöltä vanhoja kataloogikuvia, jotka voisin jakaa nyt myös teille. Olkaahan inspiroituneet!

Kyllä! Myös 30-luvulla oli shortseja. Erittäin rento setti, joka on varmasti hyvä todella kuumille keleille. Vinkkinä: samanlaisia shortseja löytyy Tampereen US Eagle kaupasta, brittiarmeijan ylijäämää, mutta täysin samanlaisia, mitä 30-luvulla oli. Korkealla vyötäröllä, kaksilla laskoksilla ja sivukiristimillä, kyllä vain! Varsinainen 30-luvun rantapaita oli madraspaita, joka nähdään istuvan herrasmiehen yllä.

Seisovalla herrasmiehellä on espadrilleseiksikin kutsutut jalkineet. Niitä käytetään erityisesti kuumissa maissa ja nykyään ne ovat ilmestyneet myös suomalaisten kenkäkauppojen hyllyille; tosin naisille tarkoitettuina korollisina versiona. Istuvan herrasmiehen kengät ovat ruskeat mokkaiset derby-kengät, joissa on mitä luultavimmin raakakumipohja.

Tämä kuva inspiroi minua kovasti, sillä näitä ajattomampia ja rennompia settejä ei liene mahdollista laatia.

…paitsi, että nämä saattanevat luoda poikkeuksen:

Ja sitten jatketaan lyhythihaisilla urheilupaidoilla, shortseilla sekä espadrilleillä.

Madraspaita, shortsit ja espadrillet. Oikeanpuoleinen asu on selvästi varttuneemmalle herralle, joka hakee mukavuutta.

Mikäli ei ole aivan niin kuuma sää, voi laittaa päälleen safaritakin, mokkakengät ja pitkät irtohousut. Kas näin:

Satuin löytämään itse Talvi-Vintagesta vanhaa kaupan varastoa olleen safaritakin Holland & Sherryn kevyellä vaaleanruskealla flanellikankaalla. Malli on täysin sama, mikä tässäkin kuvassa. Tämä asu on mainio viileämpiin kesäpäiviin.

Puuvillainen krikettineule on loistava valinta kesään. Neuleella saa asua helposti rennommaksi ja se toimii kesällä pikkutakin korvikkeena. Oikeanpuoleiseen asuun löytyy minulta jo palaset. Harmaa puvuntakki ja valkoiset housut.

Vasemmanpuoleisella herralla “klassiset” tennissukat ja Keds-tyyppiset matalat urheilukengät kumipohjilla. Siis: tennarit.

Nyt mallia kaikki muotia seuraavat; eivätkö värilliset “chinokset” ole nyt kovinkin hip?

Purjehdustyyliä 30-luvulta, lyhythihaista, raidallista paitaa, merivoimainsinistä shortsia, paitaa ja loaferia. Kipan jättäisin ehkä pois.

Jatkamme purjehdustyylillä. Vaaleat sävyt ovat sääntö, ellei oteta lukuun sinistä. Sävyt näihin asuihin löydät hetkestä, jolloin liu’ut meren tyynessä hiljaisuudessa ja näet vaaleansinisen taivaan, valkoisen purjeen sekä tummansinisen meren.

Mainiot siniset mokkakengät löytyvät vasemmanpuoleiselta kaksirivistä pukua pitävältä herralta.

Rennot ruudukot ja räiskähtelevät kuviot ovat kesäpukeutumisen ydin. Jos huomaat laittaneesi päällesi tylsän irtotakki ja irtohousut -setin, sido kaulaasi hurjan värinen huivi! Näin 1930-luvulla, jolloin lama rajoitti räväköiden pukineiden ostamista vain yhdelle sesongille.

Niillä joilla on rahaa, tosin, voivat sijoittaa boating blazeriin eli takkiin, johon sonnustaudutaan, kun lähdetään regattaan. Kuvassa takki on yhdistetty aikakauden klassikkoon, valkoisiin flanellihousuihin. Tässä mainio mariannekarkkimainen kuosi takissa. Kannattaa myös muistaa, ettei verkkopaita ole koskaan huono valinta.

1930-luvulla oli myös rantapyjamia, rantahaalareita ja rantapukuja, kuten kuvasta näkyy. Itseäni hieman mietityttää täysin samasta kankaasta tehty puku, jossa housujen parina ei ole takki, vaan lyhythihainen paita. Oikeanpuoleisella herralla jälleen mainio vaaleiden sävyjen yhdistelmä, joka on loistava kesään ja erityisesti rantakahvilaan.  Vasemmalla hepulla luultavasti jalassa myös ne edellämainitut espadrillesit , oikealla kaksiväriset kengät.

Siinä kuvia. Toivottavasti olette nyt inspiroituneet tarpeeksi kesää varten!

Moron peräkonttikirppis tuotti tulosta. Näin konsulttikielellä.

Aluksi olin päättänyt jättää menemättä, sillä harvoin löydän kyseisestä tapahtumasta mitään ostamisen arvoista. Sitten luin facebookista, että tuttavani oli löytänyt kaksi 30-luvun mekkoa. Päätinpä minäkin sitten lähteä liikenteeseen. Yllätys, yllätys! Tällä kertaa onni oli myötä, sillä löysin käsiini kolme paria vanhoja kenkiä.

Ensimmäinen pari, jonka löysin, olivat vanhat jatsarit talttalestillä ja Olympicin (Nokia) lapuilla. Iästä on vaikea tehdä arviota, pohjanahka näyttää kovin 50-lukuiselta (kyllä, kun vanhoja suomalaisia kenkiä katsoo tarpeeksi, pystyy tekemään tällaisiakin arviointeja). Malli voi kuitenkin aivan yhtä hyvin olla 30-luvulta. Mainiokuntoiset saappaat kuitenkin, maksoivat kympin, ja menevät kiertoon, sillä koko on n. 41-42. Ehkä Suutari-Sakarille.

Seuraavaksi löytyi 50-luvun monot koossa 40. Toisesta monosta on puolipohjan kokoinen lätkä pohjanahkaa lähtenyt irti, mutta tämä nyt on vielä korjattavissa.Ystävällinen sielu lahjoitti nämä minulle ilmaiseksi! Suuret kiitokset hälle. Tämä pari lähtee myös kiertoon. Huomioita: kuluneet LATU-laput, pikisaumakenkä, nahkavuorit, korjattavaa.

Kun olin jo lähdössä paikalta melko tyytyväisenä liimautuivat silmäni yht’äkkiä pariin 1930-luvun pukusaappaita. Analysoin heti: art deco pukusaappaat 1930-luvulta ja iso koko. Näin olikin. Tiedustelin kengistä, myyjä tunsi minut nimeltä ja sanoi, että on odottanut minua tulemaan hakemaan nuo kengät pois! Joskus tapahtuu mitä erikoisimpia asioita. Maksoin kengistä kympin, kunto on loistava ja koko näyttää juuri oikealta (kokeilen kenkiä puhdistuksen ja plankkauksen jälkeen). It’s a good day // for shining your shoes // It’s a good day … Nyt minulla on itse asiassa jo toinen pari Art Deco varsikenkiä!

Sää on kovin harmaa ja tuulinen sekä jalkakäytävät ovat täynnä kengät tuhoavaa sepeliä. Tässä silti päivän asu.

• 50-luvun trenssi puuvillagabardiinista
• 50-luvun liivi
• teetetyt housut (30-luvun kaava)
• teetetty lätsä (30-luvun kaava)
• 50-luvun kengät nahkapohjilla
• moderni paita ja 30-luvun kravatti
• 50-luvun nahkahansikkaat, huivi Fidalta

Ooppera-avokkaat saavat varmasti osakseen hihittelyä ja outoja katseita. Käyttäjällä tulee olla pokkaa pitääkseen rusetillisia, kiiltonahkaisia kenkiä, joista naisten avokkaat alunpitäen kehittyivät. Ja kyllä, nämä miestenkengät toimivat inspiraationa lyhyille, korollisille ja avonaisille kengille, jollaisiksi nykyään naistenkengät tunnistamme.

1700- ja 1800-luvuilla, 1900-luvun keskivaiheille asti, saappaat olivat pääasiallinen kenkä. Hovissa ja illoin miehet kuitenkin käyttivät avointa korollista kenkää, court shoe BrE tai pump AmE. Englannissa korkokenkiä kutsutaan edelleenkin näillä nimillä uuden (high) heels sanan ohella.

Iltakäytössä, erityisesti frakin kanssa, ooppera-avokkaat ovat säilyneet etiketinmukaisena vaihtoehtona. Mikäli olemme aivan puristeja, ovat ooppera-avokkaat ainoa oikea vaihtoehto, kuten myös päiväkäytössä kiiltonahkaiset ja mokkavartiset nappikengät. Tämä siksi, että etiketti on hyvin vanhanaikainen ja se muuttuu hyvin hitaasti;  etiketeissämme on edelleenkin jo aikaa sitten menehtyneitä vaatekappaleita.

Ooppera-avokkaat, opera pumps, patent pumps AmE, opera slippers BrE, olivat kuitenkin 30-luvun lopulle asti hyvin suositut frakkikengät. Täydellinen vaihtoehto siis minulle.

Nämä ooppera-avokkaat on tehty itse valitsemalleni lestille kiiltonahasta. Ennen vanhaan kiiltonahka tehtiin kyllästämällä nahan pinta lakoilla ja vernissoilla, jotka sitten hinkattiin kiillottamiseen tarkoitetulla luulla peilikiiltäväksi. Nykyään valmistustapa on hieman erilainen.

Pohjan kiinnitys on tehty liimaamalla, sillä näin kevyttä kenkää on vaikea tehdä esimerkiksi reunosrakenteella. Kääntökenkärakenteella sen sijaan kyllä, mutta tämä tekniikka on jo melko unohdettu. Kaava on melko yksinkertainen, ja siinä on vain yksi sauma kantapään kohdalla.

Kengän suuaukon reunassa on ripsinauha ja samaa nauhaa on käytetty myös rusettien tekemiseen. Pohjissä on viimeisenä silauksena messinkinauloin kirjaillut nimikirjaimet.

Kengät on valmistanut käsityönä suutari Sakari Jakobsson.

Vakosamettihousuista tulee monelle mieleen 1970-luku ja oikeutetustikin näin; 70-luku oli vakosametin kulta-aikaa.

Vakosametti on kuitenkin kankaana paljon vanhempaa perua. Ne olivat 1900-luvun alussa työläisten housut, yksi vaihtoehto denimille, jota käytetiin pääasiassa vain Amerikan Yhdysvalloissa. Sitä ennen, 1700-luvulla, kangasta käytettiin housukankaana hovissa. Court breeches, vapaasti suomennettuna hovipolvihousut, olivat eräät tällaiset housut. Muita kankaita niiden tekemiseen olivat mm. silkki ja normaali sametti.

Tässä on ompelijan upealla käsityötaidolla valmistamat ruskeat vakosamettihousut. Kankaana on käytetty Brittiläisen H.E. Boxin 21:n unssin* (lähes 600 grammaa per neliömetri) paksuista kangasta. Kangas on siis erittäin, erittäin paksua. Paino vastaa nykypäivän päällystakkikankaita. Pitäisi kestää!

Taskut on tehty paksusta puuvillasta. Rakenteisiin on käytetty keskipainoista juuttikangasta.Vyötärökaistaleen vuoraamiseen käytetty vuorikangas on aivan normaalia puuvillatwilliä. Vuoritukseen käytettiin 1900-luvun alussa yleensä puuvillasatiinia (cotton sateen, cotton silesia) mutta kyseisen kankaan löytäminen ja erityisesti paksumpana ja raidallisena on lähes mahdoton tehtävä (saa siis linkittää, jos löytyy!)

Kaava housuihin on kopioitu 1930-luvun puvun housuista, mutta niitä on muokattu mm. parempaa istuvuutta mielessä pitäen.

Housuissa on hyvin korkea vyötärö, kolme sepalusnappia ja yksi, joka kiinnittää nappikaistaleen vyötärökappaleeseen. Yksi läpällinen takatasku ja kaksi sivutaskua. Yhdet englantilaiset (sisäänpäin aukeavat) laskokset. Metalliset sivukiristimet ja napit, kaikki vintagea. Ei upslaakeja (kankaan paksuuden takia), mutta lahkeet on kaarrettu niin, että ne laskeutuvat takaa alemmas kuin edestä.

Yksinkertainen kaava, mutta ei kannata antaa sen huijata: housuissa on huimasti käsityötä, kuten käsin (upeasti, lisäisin) tehdyt napinlävet. Lisäksi vyötärökaistaleen juuttirakenteissa ja sepaluksessa, johon tulee useita kangaskerroksia, on hyvin paljon työtä jo pelkän kankaan paksuuden takia. Understatementin takiahan tämä ei näy ulospäin, mutta jää pitäjän (tässä tapauksessa minun) mieltäni ilahduttamaan.

Löytyypä housuista myös tekijän lappu ja oma nimeni, tämäkään ei näy ulos, mutta kuinka suuresti tuo pieni lappu voikaan tuottaa mielihyvää?!

Upeasti tehdyt housut upeasta kankaasta upealla kaavalla. Tästä ei käsityötuote enää paljoa parane.

*Korjaus: Kangas onkin 23 unssin eli 650 gramman neliöpainoista.

Tässä ovat juuri valmistuneet ooppera-avokkaani. Kenkätyyppi, joista kirjoitan piakoin lisää. Nämä on tehty käsin itsevalitsemalleni lestille. Enemmän seuraavassa kirjoituksessa, tämä on vain ruokahalua herättämään…

Valmistaja Sakari Jakobsson.

Tarkastelun alla tällä kertaa nahkapohjaiset hiihtokengät.

Aaltosen tai Attilan kenkätehtaan hiihtokengät. Huomaa vahvistetut kohdat siinä, mihin siteet kiinnitetään

Monot, eli hiihtokengät, ovat suomalaisten hyvin tuntema jalkine. Ennen 50- 60-lukua suksissä käytettiin monenmoista huopikasta ja tallukkaa; periaatteessa mitä tahansa siteisiin sopivasti kiinnittyvää jalkinetta. Tähän tarkoitukseen oli kuitenkin myös varta vasten suunniteltuja kenkämalleja ja ne erotettiin muista kengistä erilaisella nauhoituksella, lestillä ja päällisten tyylityksellä. Kun 1920-luvun puolivälin paikkeilla lahtelainen Mononen alkoi valmistaa hiihtokenkää tuotenimellä Mono, levisi se nopeasti koskemaan kaikkia hiihtokenkiä. Tämä on siis mono-nimen alkuperä. Myös perinteiset lapikkaat olivat pitkään suositut hiihtokengät.

Alkuperäinen mono. Pienessä ylänurkan kuvassa koulupoika-hahmo, sillä monoja kaupattiin lapsille kovatekoisuutensa vuoksi. Huom, myös koot.

40-luvun lopun ja 50-luvun hiihtokengät erottaa yleensä melko helposti vanhemmista sellaisista. Ensimmäisenä katsotaan aina, onko kengässä pohja nahkaa vai synteettistä materiaalia, toiseksi katsotaan kengän sisälle ja tarkastetaan onko siinä vuorit. Vuorit on yleensä aina 50-luvulta eteenpäin. Kannattaa myös kiinnittää huomiota kengän kantaan, vanhemmissa rakenne muistuttaa enemmän perinteistä kenkää, kun uudemmissa kanta on selvästi vähemmän normaalin kantalapun muotoinen. Vanhoissa 30-luvun monoissa on myös hyvin usein mielenkiintoa herättävä hihna, joka kulkee jalkapöydän päältä. En itse osaa nähdä tälle mitään erityistä funktiota, ellei se sitten kiinnity jotenkin suksien siteisiin. Niin uudemmissa kuin tietysti vanhemmissakin oli aina kannassa ura kantasiteelle. Uudemmissa suksissa niille ei ollut tarvetta mutta näin varmistettiin, että ne olivat yhteensopivia myös vanhempiin siteisiin.

Erilaisia siteitä tietysti oli. Monosen siteet näkyvät kuvassa vasemmalla. Pelkästään kengän etuosa kiinnitetään. Tämän lisäksi oli myös sellaisia, joissa oli lisänä vielä kantaside.

50-luvulle saakka monot tehtiin kenkärakenteella, eli reunospohjausmenetelmällä: ompelemalla nahkapohja randiin kiinni. Tästä syystä ne olivat aivan yhtä hyvät kuin mitkä tahansa muutkin kengät. Totta puhuen ovat hiihtokenkäni ehdottomasti mukavimmasta päästä, ehkä jopa mukavimmat kengät mitkä omistan! Osasyynä mukavuudelle on varmasti lestin leveä ja tilava muoto. Monot ovat raskastekoisempia: päällisnahka on paksumpaa ja niissä on usein vahvistettuja kohtia. Säännöstelyn ollessa voimassa sota-aikana käyttivät naiset usein miestensä monoja työhommissa, sillä ne kestivät paljon runtelua ja pitkään. Ne olivat myös paksun nahkansa ansiosta lämpimämmät kuin pukukengät, joita ei muuten sitten saanut turmella!

Monoissa käytettiin usein welt- tai pikisaumausta, joka piti kosteuden jalkineen ulkopuolella. Hiihtokenkiä on myös markkinoitu 30-luvulla patikointi- tai ulkoilukenkinä.

Hiihtokengät näyttävät olleen aavistuksen normaaleita varsikenkiä kalliimpia, luultavasti monimutkaisemman tuotantotapansa ja paremman (joskus jopa käsitellyn) nahkalaadun takia. Alla voit vertailla hinnastoja.

Huomion arvoinen seikka on se, että hiihtokengät eivät rajoittuneet lainkaan ainoastaan hiihtokäyttöön, vaan niitä käytettiin paljon muussakin urheilussa ja ulkona liikkumisessa. Tämä on toista kuin nykyään, jolloin monot ovat vain ja ainoastaan hiihtämiseen. Ne on myös suunniteltu niin, ettei niillä oikein voi kävellä.

Attilan kenkätehdas, urheilukenkien hinnasto 1937

Attilan kenkätehdas, kenkien hinnasto 1938

Nahkapohjaisia kenkiä on kritisoitu huonosti pitäviksi talvikelillä. Näin ei kuitenkaan oman kokemukseni perusteella ole.

Kumilla puolipohjatut kenkäni luistavat kamalasti lumella, jäällä pito on aavistuksen parempi. Talvisessa kaupunkiympäristössä on kuitenkin enemmän lunta, vaikkakin pakkaantunutta sellaista. En ole kertaakaan kaatunut nahkapohjaisilla 30-luvun monoillani tai varsikengillä, mutta puolipohjatuilla kengillä liukastelen jatkuvasti ja olen toisinaan jopa kaatunut.

Kestävyys saattaa kuitenkin olla ongelma, sillä hiekoitussora syö nahkapohja ikävästi. Niiden pito kuitenkin on ollut paljon parempi kuin kumiset puolipohjat. Onko myös vanhoilla ja uusilla nahkapohjilla jotain erityistä eroa, kun nahkapohjia on niin kovin sanoin kritisoitu?

Nahkapohjissa on vain yksi huono seikka: lumi jää pohjiin kiinni ja ne täytyy aina sisälle tullessa tömistellä pois, sillä muutoin kengistä tulee todella liukkaat.

Nämä pitää!

Saapashousut tai tuttavallisemmin pussihousut, ovat militääristä alkuperää olevat housut. Niitä ovat käyttäneet miehet kuin naisetkin pääasiassa siitä syystä, että niitä on käytetty ratsastuksessa. Saksan kielessä housujen nimi onkin reiterhose eli ratsastajahousut. Pussihousut pussittavat lanteilta polvien yläpuolelle, mikä on hyödyllistä hevosen selässä istuttaessa, sillä pussit antavat liikkumavaraa ja eivät hajareisin ollen kiristä. Oikeissa ratsastukseen tarkoitetuissa pussihousuissa, välillä englannin kielessä breecheseiksi tai jodphureiksi (nimitys tulee Intiasta, jossa brittisotilaat käyttivät näitä housuja) kutsutuissa, on vahvistettu istuin-, länki- ja/tai haaraosa. Patsastelukäyttöisissä tätä vahvistusta ei ole.

John Nylund 1925

Sana saapashousut tulee luultavimmin siitä, että housujen kanssa käytettiin korkeita ratsastussaappaita, jotka ylettyivät siihen, mistä pussit alkavat. On kuitenkin ollut erittäin yleistä, esimerkiksi 20-luvulla, että saapashousujen kanssa on käytetty korkeita sukkia ja pikkukenkiä. Tällöin housut toimivat eräänlaisina ulkoiluhousuina ja ne onkin monissa vanhoissa kuvastoissa laitetty yleensä plusnelosten eli polvihousujen kanssa samaan kuvaan. On myös erittäin yleistä, että säären suojana on käytetty gaitereita, säärystimiä. Näin varsinkin sotilaskäytössä.

Saapashousuja on myös tehty nahkaisina. Tällöin niiden käyttö on suunnattu moottoripyöräilijöille.

Saapashousut kuuluvat hyvin läheisesti perinteiseen suomalaiseen pukeutumiskulttuuriin. Ne lienevät tulleet alunperin Venäjän Tsaarin joukoilta, joilta suomalaiset ovat sitten omaksuneet ne omaan käyttöönsä. Toinen mahdollisuus voisi olla, että suomalaiset ratsastajakansana (lue: Hakkapeliitat) ovat jo käyttäneet moisia housuja esimerkiksi 30 vuotisessa sodassa. Perinteisessä suomalaisessa kansallispuvussa on hyvin usein polvihousut ja jatsarit, tai ylipäätään nahkasaappaat. Tämä yhdistelmä on perua 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta.

Saapashousujen leikkaus on hieman erilainen kuin muissa housuissa joten muun muassa taskut on yleensä sijoitettu hieman enemmän housujen etukappaleille ja enemmän viistoon. Hyvin harvoin ovat taskut piilotettuina vaikkapa sivusaumaan.  Asento hevosen päällä istuttaessa on sanellut nämä muutokset ja ne näkyvät vielä pitkälle ratsastushousuista pois kehittyneissäkin pussihousumalleissa.

Saapashousut ovat haluttua tavaraa, ja niitä myydään melko suolaisin hinnoin kirpputoreilla ja nettihuutokaupoissa ympäri maata. Monesti reilunkokoiset ja hyväkuntoiset housut saattavat netota myyjälleen sievoisen määrän kymppejä. Suomessa yleisin materiaali on sarka tai villadiagonaali. Iän määrittäminen on helppoa vyötärön korkeuden perusteella. 40-50-luvun housut ylettyvät navan korkeudelle, kun sitä vanhemmat reilusti vyötärölle.

Erinomaiset ovat pussihousut siitä ominaisuudesta, että niiden pituuden kanssa ei tarvitse olla niin tarkka. Pieni puutos pituudessa ei pilaa kokonaisuutta, jos sitä itsekään tajuaa huomata!

Itselläni on parit pussihousut, mutta oikeanlaiset – talttalestiset – saappaat uupuvat vielä. Olenkin käyttänyt niiden korvikkeena korkeita polvisukkia ja varsikenkiä, joka ei myöskään ollut ennenkuulumaton yhdistelmä aikoina, jolloin tyylikkäät ja muotitietoiset miehet niitä suosivat.

Kuvia en näistä pussihousuistani nyt ole saanut, mutta viimeaikaiset huippulöytöni tulen listaamaan ja esittelemään lähitulevaisuudessa. Teitä odottavat siis kirjoitukset urheilutakeista, housuista, liiveistä, kauluspingottimista ja 20-luvun puvuntakeista. Pysykäähän kuulolla!