Korkeavyötäröiset housut
Housut olivat kutakuinkin niiden vakiinnuttua miesten pääosaiseksi alaosan peittäväksi vaatekappaleeksi nouseet korkealle, niin sanotulle luonnolliselle vyötärölle. Näin oli, lukuunottamatta pieniä muodin heilahduksia 1960-1970-luvulle asti. 1960-luvulla housujen vyötärö laski, mutta 1970-luvulla tuli karmaiseva muutos. Lantiohousut.
1900-luvun ensimmäiset viisi vuosikymmentä olivat tällä saralla vailla muodin heilahduksia. Korkeavyötäröiset housut olivat ja pysyivät. Onneksi.
Kultaisten vuosikymmenten siluetti on seuraavaa: kapea tai paremminkin nipistetty vyötärö ja leveät hartiat. Tämän saa aikaan korkeavyötäröiset housut, lyhyt, housujen korkeuteen sopiva liivi sekä takin oikeaoppinen leikkaus. Kaikenkaikkiaan siluetti on hyvin miehekäs ja atleettinen. Tarkastellaanpa lähemmin.
Korkeavyötäröisten housujen anatomiaa
Oikeaoppiset korkeat housut nousevat luonnolliselle vyötärölle, mikä tarkoittaa kehon kapeinta kohtaa ja asettuu yleensä hieman navan yläpuolelle.
Housujen leikkaus on erilainen kuin lantiohousujen, lue: monimutkaisempi, täten kalliimpi. Housuihin tuhraantuu myös enemmän kangasta kuin lantiohousuihin, koska housut ovat pidemmät. Housujen leikkaus on tehty niin, että takaosa nousee korkeammalle kuin etumus, mikä parantaa istuvuutta. Usein housuista löytyi myös niin sanottu fishtail back -rakenne, jonka ansiosta olkainten kanssa käytettynä housuissa oli enemmän liikkumavaraa. Täten pieni ruokailun jälkeinen pöhötys ei tuottanut ikäviä tuntemuksia vatsan alueella.
1930-luvun lopulla ja 40-luvulla vallinnut Bold Look piti sisällään todella leveälahkeiset housut. 30-luvun hullunkurisessa preppielookissa oli jopa hieman 70-lukulaiset lahkeet. Erilaisia korkeavyötäröisiä housuja oli saatavilla ja eräs suosittu malli oli vailla vyötärökaistaletta. Housuista löytyi laskokset, tuplalaskokset tai ei ollenkaan laskoksia. Upslaakit ja ei upslaakeja. Taskukellotasku(t) tai ei. Vaihtoehtoja oli monia.
Pieninä, mutta erittäin hyödyllisinä yksityiskohtina vanhoista housuista voidaan löytää niiden säätömahdollisuus. Usein housuihin oli tapana laittaa sivuille pienet tai vaihtoehtoisesti taakse yksi isompi kiristysvyö. Tällaisia tarvittaisiin myös nykypäivänä kilpailemaan suosiosta venyvien elastaanihousujen kanssa. Kummatkohan olisivat hienostuneemmat? Ajattelu kuitenkin siitä, että housuissa pidetään pieni kasvuvara menettämättä istuvuutta on viisas niin ekologisesti, taloudellisesti kuin käytännöllisestikin katsoen.
Housut tehtiin paksuista, kestävistä ja laskeutuvista materiaaleista. Tosin ennen paksu kangas oli käytännöllisempi, sillä lämmitys ei ollut yhtä tehokasta kuin nykyjään. Yleisiä kankaita olivat flanelli, erilaiset villakankaat, vakosametti, pellava sekä puuvilla. Ei ollut myös lainkaan ennenkuulumatonta käyttää nahkaa.
Taskut olivat paksua puuvillaa ja vuoret usein silkkiä, mikäli niitä edes oli.
Korkeavyötäröiset housut ovat ehdottomasti mukavimmat housut, joita voi hankkia tinkimättä tyylistä. Ensimmäisen kerran vetäessäni jalkaan korkeavyötäröisiä saketin housuja olin haltioissani. Housut olivat niin mukavat, että pidin niitä ties kuinka kauan yhtä mittaa päällä. Suosittelen lämpimästi, mikäli et ole vielä kokeillut kyseisellä tavalla leikattuja housuja. Täytyy taas vedota siihen, että ennen vaatteet tehtiin todellista käyttöä varten ja niiden piti täten olla ergonomisia. Sitä ne toden totta olivat!




Dear Sir,
mikäli aihe ei blogöörille liian henkilökohtaiseksi mene, mielelläni lukisin lähitulevaisuudessa perheenjäsentesi, sukulaisesi sekä tavallisten kaduntallaajien suhtautumisesta vintage-intoilijan pukeutumiseen. Keep up the good work.
Terve Ville,
Kiitos kommentista ja kehitysehdotuksista.
Voisinhan minä artikkelin siitä kirjoittaa, mikä ettei. Pysy kuulolla.
Kiitos vielä kerran palautteesta.
Terveisin,
Lassi
Hei onko tämän tyyppisiä käytetty Suomessa kuin löytyy alla olevasta linkistä – kun sivua rullaa alaspäin kohtaan ” RB040 1860’s Black Wool Civilian Trousers ”
http://www.sutlers.co.uk/acatalog/vict.html
- vai olivatko Suomalaiset vaatturit mieltyneet jonkinmuunlaisiin leikkauksiin?
-Marko
Hei Marko!
Housut näyttävät erinomaisen uskottavilta ja vastaavia on Suomessa kyllä käytetty tuona aikana. Samaa mallia suosittiin myös 1900-luvun alussa, mutta enemmän muodollisessa pukeutumisessa eli frakissa ja saketissa.
Leikkauksen puolesta eroja on vaikea löytää. Sanoisin, että tuo on hyvä vaihtoehto.
Kiitos kommentistasi,
Lassi